tiistaina 10. marraskuuta 2009
tiistaina 6. lokakuuta 2009
Vanhempainiltaa erilaisella tekniikalla
Ennen vanhempainiltaa oli tiedossa että vastuuhenkilöistä oli pois sekä Ihana- Toni ja Hymis. Ja sitten samana päivänä tuli tietoon että myöskin Tuukka olisi pois. Noniin. Sitten mentiin seuraavanlaisella kokoonpanolla. Roudauksessa oli sekalainen kansa kun allekirjoittanut kävi kotona. Tulin takaisin ja kaikki oli valmista..
Seiskan tytöt esittivät kaksi biisiä. Äänessä: Lauri ja Osku. Osku hoito mallikkaasti koko homman Laurin vähän valvovan silmän alla HYVÄ OSKU! Ensimmäinen 6-luokkalainen joka hoiti vastuutehtävää. Komulaisen apuna hääri Oiva joka hoiti hommansa myöskin mallikkaasti. Minnii ja Betty kuvasivat.... muutakin kun itseään peilin kautta. Varsin onnistunut ilta.
Kiitos kaikille pimpuloille <2
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)